Jukka Kouhian ja Kuosan äänisuunnittelu ansaitsee erilliset aplodit. Äänimaailma on samalla hienovarainen, mutta suuri, ja pienetkin vivahteet, kuten äidin ähkäisy tai tikkurasioiden ravistelu saa valtavan merkityksen. On suorastaan älykästä, että rautalankakitara tuodaan lavalle livenä Mika Lahnajoen toimesta. Lauri Lundahlin valaisu tukee tekstiä kautta linjan ja voimakkaimmin mieleen jäävät tehtaan valot, jotka myös jyskyttävät jaloissa asti. Viihdyttäviä ovat ohjauksen monet neronleimaukset, kuten kertojaensemblen muuntuminen jukeboksiksi. Kilpimaan unenomainen liikekieli alleviivaa Iiriksen tanssia luomassaan rakkausutopiassa. Tarvittavissa kohdin tavoitetaan myös kaurismäkeläisyyteen kuuluva pysähtyneisyys. Vaikutuksen tekee ensemblen samanaikaiseksi rytmitetty puhe. Penttilä veljen roolissa on hykerryttävän hauska ja Peren tulkinta kappaleesta C’est si bon sopii sointiväriltään täydellisesti kohtaukseen ja saa huokaamaan ihastuksesta.
Satakunnan Kansa 26.1.2023