Näytelmän kuva ESITYSAJAT JA LIPUT

SYLVI – ENSIMMÄINEN NAINEN

Sylvi – Ensimmäinen nainen on tarina Sylvi Kekkosesta. Naisesta, jonka julkinen rooli kätki taakseen monitahoisen ihmisen.

Sylvin ystävä, kuvanveistäjä Essi Renvall, tuskailee ateljeessaan Sylvin muotokuvan kanssa. Miten kuvata naista, joka on samaan aikaan ujo ja rohkea, lempeä ja pisteliäs, turvallisuushakuinen emo ja kapinallinen feministi.

Voiko toista ihmistä koskaan tuntea? Ja entä jos ei koskaan pääse kasvamaan omaan mittaansa?

Muotokuvan ääreltä käynnistyy Sylvin, presidentti Urho Kekkosen puolison, elämän käännekohtien kautta etenevä matka, jossa liikutaan rakkauden, uskollisuuden ja uskottomuuden, taiteilijan kutsumuksen ja (lopulta myös) Suomen poliittisen lähihistorian pyörteissä omaa reittiä vimmatusti etsien.

Mikä valintojamme ohjaa? Missä kohdassa elämää saamme todeta, että tärkeimmät valinnat on jo tehty ja päätettäväksi jää, miten suhtaudumme niihin? Emme ole yksiköitä, irrallisia valinnantekijöitä, vaan osa verkostoa, rihmastoa, ympäröivien asioiden tarpeita ja jatkuvaa muutosta.

 

Porin Teatterin Pienellä näyttämöllä 9.11.2023 ensi-iltansa saava kantaesitys Sylvi – Ensimmäinen nainen pohjautuu Johanna Venhon kirjoittamaan  romaaniin Ensimmäinen nainen (WSOY). Teos oli kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaanavuonna 2019.

"Muotokuva naisesta, jonka julkinen rooli kätki taakseen monitahoisen ihmisen."
Ensimmäinen nainen (WSOY 2019): Johanna Venho Dramatisointi: Maia Häkli ja Minna Nurmelin Ohjaus: Minna Nurmelin (vier.) Lavastussuunnittelu: Teemu Loikas Pukusuunnittelu: Marjo Haapasalo (vier.) Valosuunnittelu: Riikka Hakala Äänisuunnittelu / projisoinnit: Jyrki Heloaho
Ensi-ilta: 9.11.2023 Esityspaikka: Pieni näyttämö Esitysoikeudet: Agency North Oy Esityksen kesto: tarkentuu myöhemmin
Liput: 32€ peruslippu | 29€ eläkeläinen
27€ opiskelijat & työttömät

S-ETUKORTILLA MERKITYISTÄ NÄYTÖKSISTÄ 3 EURON ETU/LIPPU

Etu myös eläkeläisten, lasten, opiskelijoiden sekä työttömien lipuista. Etu 2 lippua / kortti. Etu koskee ainoastaan Porin Teatterin lippumyymälästä ostettuja lippuja. Lipun osto ei kerrytä Bonusta. Etu ei koske ryhmävarauksia, laskutusmyyntiä tai verkkokauppaa.

TULEVAT S-ETUNÄYTÖKSET:

TO 16.11. klo 19
PE 8.12. klo 13
LA 13.1. klo 13

Rooleissa

näyttelijän kuva
Mervi Takatalo (vier.) Sylvi Kekkonen
näyttelijän kuva
Pekka Hänninen Urho Kekkonen
näyttelijän kuva
Miia Lindström (vier.) Essi Renvall
Ensi-ilta: 9.11.2023 Esitysoikeudet: Agency North Oy Esityksen kesto: tarkentuu myöhemmin
Liput: 32€ peruslippu | 29€ eläkeläinen
27€ opiskelijat & työttömät
Esityspaikka: Pieni näyttämö Hallituskatu 14
28100 Pori
Katso kartta ja ajo-ohjeet
Pyörätuolipaikat ja S-etualennus vain suoraan Porin Teatterilta puh. 02 6344 840 Induktiosilmukka saatavilla -logo Pienen näyttämön kaikilla riveillä on käytössä kuulolaitetta käyttäville tarkoitettu silmukkavahvistin
Ensimmäinen nainen (WSOY 2019): Johanna Venho Dramatisointi: Maia Häkli ja Minna Nurmelin Ohjaus: Minna Nurmelin (vier.) Lavastussuunnittelu: Teemu Loikas Pukusuunnittelu: Marjo Haapasalo (vier.) Valosuunnittelu: Riikka Hakala Äänisuunnittelu / projisoinnit: Jyrki Heloaho

Rooleissa

näyttelijän kuva
Mervi Takatalo (vier.) Sylvi Kekkonen
näyttelijän kuva
Pekka Hänninen Urho Kekkonen
näyttelijän kuva
Miia Lindström (vier.) Essi Renvall

Liput suoraan teatterilta

SOITA: 02 6344 840
teatterin.lipunmyynti@pori.fi