Näytelmän kuva ESITYSAJAT JA LIPUT

Routavuosi

Porilaisen Juha Seppälän romaani Routavuosi (2004, WSOY) ensimmäistä kertaa näyttämölle!

”Taksikuski” kohtaa Dostojevskin, historia nykyajan, yhteiskunnallisuus yksilön.

Routavuosi on tarina poliittisen murhan mahdollisuudesta tämän päivän Suomessa. Kaarle on poliittisen historian ikuinen opiskelija, jolle hyvinvointiyhteiskunta näyttäytyy yksilöllisyyden ja inhimillisten intohimojen kieltämisenä, demokratia taas holhoamisena ja kontrolloimisena, johon valtaosa ihmisistä tuntuu vapaaehtoisesti suostuvan.

Kaarle kiinnostuu reilun sadan vuoden takaisesta aktivismista ja kansalaistottelemattomuudesta. Bobrikovin murhannut Eugen Schauman, Lennart Hohenthal ja kumppanit valtaavat Kaarlen mielen, todellisuus nyrjähtää, ja yhtäkkiä mennyt on totta tänäänkin.  Lopulta tikka iskeytyy tauluun ja viha löytää kohteen tuhoisin seurauksin. Mutta kuka lopulta tuhoutuu, vai onko kaikki vain Kaarlen harhaisen mielen tuotosta? Mitä todella tapahtuu, vai onko olennaisinta se, mitä voi tapahtua, jos emme ole tarkkana?

Juha Seppälän tyylille ominaisesti Routavuosi sisältää yhteiskunnallisia palopuheita, hämmentyneitä todistajanlausuntoja, vastaansanomattomia oivalluksia, groteskia huumoria ja arjen musertavaa kauneutta – kaikki yhteen keitokseen sekoitettuna.

Routavuosi kuorii esiin olennaisen aatteista ja aatteettomuudesta sekä pakottaa meidät ottamaan niihin kantaa. Se muistuttaa ikivanhasta totuudesta: joka ei ymmärrä historiaa, joutuu elämään sen uudelleen.

Routavuosi kuorii esiin olennaisen aatteista ja aatteettomuudesta sekä pakottaa meidät ottamaan niihin kantaa.
Alkuperäinen teksti: Juha Seppälä Dramatisointi ja ohjaus: Juha Luukkonen (vier.) Lavastussuunnittelu: Juho Lindström (vier.) Pukusuunnittelu: Noora Salmi (vier.) Valosuunnittelu: Riikka Rossi Ääni – ja videosuunnittelu: Mikko Hakulinen
Ensi-ilta: 12.11.2026 Esityspaikka: Pieni näyttämö Esitysoikeudet: : Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
Liput: 39€ peruslippu | 35€ eläkeläinen
32€ opiskelijat & työttömät

S-ETUKORTILLA MERKITYISTÄ NÄYTÖKSISTÄ 3 EURON ETU/LIPPU

Etu myös eläkeläisten, lasten, opiskelijoiden sekä työttömien lipuista. Etu 2 lippua / kortti. Etu koskee ainoastaan Porin Teatterin lippumyymälästä ostettuja lippuja. Lipun osto ei kerrytä Bonusta. Etu ei koske ryhmävarauksia, laskutusmyyntiä tai verkkokauppaa.

Routavuosi S-etunäytökset:
TO 19.11. KLO 18 
LA 19.12. KLO 18
LA 2.1. KLO 18

K18 -merkityissä esityksissä anniskeluoikeus katsomotiloissa
PE 18.12. KLO 18
TO 31.12. KLO 18

Rooleissa

näyttelijän kuva
Peter-Sebastian Lehtonen
näyttelijän kuva
Lassi Jämsä
näyttelijän kuva
Marko Honkanen
näyttelijän kuva
Pekka Hänninen
näyttelijän kuva
Miia Lindström
näyttelijän kuva
Maria Pere
näyttelijän kuva
Anna Rosaliina Kauno
KE 11.11.2026
EU Date: 1794355200
Weekday Index: 2
Formatted Date: 11.11.2026

klo 18:00
osta liput
TO 12.11.2026
EU Date: 1794441600
Weekday Index: 3
Formatted Date: 12.11.2026

klo 18:00
osta liput
LA 14.11.2026
EU Date: 1794614400
Weekday Index: 5
Formatted Date: 14.11.2026

klo 15:00
osta liput
TO 19.11.2026
EU Date: 1795046400
Weekday Index: 3
Formatted Date: 19.11.2026

klo 18:00
osta liput
PE 20.11.2026
EU Date: 1795132800
Weekday Index: 4
Formatted Date: 20.11.2026

klo 18:00
osta liput
LA 28.11.2026
EU Date: 1795824000
Weekday Index: 5
Formatted Date: 28.11.2026

klo 18:00
osta liput
LA 5.12.2026
EU Date: 1796428800
Weekday Index: 5
Formatted Date: 5.12.2026

klo 18:00
osta liput
PE 11.12.2026
EU Date: 1796947200
Weekday Index: 4
Formatted Date: 11.12.2026

klo 18:00
osta liput
PE 18.12.2026
EU Date: 1797552000
Weekday Index: 4
Formatted Date: 18.12.2026

klo 18:00
osta liput
LA 19.12.2026
EU Date: 1797638400
Weekday Index: 5
Formatted Date: 19.12.2026

klo 18:00
osta liput
TO 31.12.2026
EU Date: 1798675200
Weekday Index: 3
Formatted Date: 31.12.2026

klo 18:00
osta liput
LA 2.1.2027
EU Date: 1798848000
Weekday Index: 5
Formatted Date: 2.1.2027

klo 18:00
osta liput
PE 8.1.2027
EU Date: 1799366400
Weekday Index: 4
Formatted Date: 8.1.2027

klo 18:00
osta liput
LA 16.1.2027
EU Date: 1800057600
Weekday Index: 5
Formatted Date: 16.1.2027

klo 18:00
osta liput
PE 22.1.2027
EU Date: 1800576000
Weekday Index: 4
Formatted Date: 22.1.2027

klo 18:00
osta liput
LA 23.1.2027
EU Date: 1800662400
Weekday Index: 5
Formatted Date: 23.1.2027

klo 18:00
osta liput
Ensi-ilta: 12.11.2026 Esitysoikeudet: : Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
Liput: 39€ peruslippu | 35€ eläkeläinen
32€ opiskelijat & työttömät
Esityspaikka: Pieni näyttämö Hallituskatu 14
28100 Pori
Katso kartta ja ajo-ohjeet
Pyörätuolipaikat ja S-etualennus vain suoraan Porin Teatterilta puh. 02 6344 840 Induktiosilmukka saatavilla -logo Pienen näyttämön kaikilla riveillä on käytössä kuulolaitetta käyttäville tarkoitettu silmukkavahvistin
Alkuperäinen teksti: Juha Seppälä Dramatisointi ja ohjaus: Juha Luukkonen (vier.) Lavastussuunnittelu: Juho Lindström (vier.) Pukusuunnittelu: Noora Salmi (vier.) Valosuunnittelu: Riikka Rossi Ääni – ja videosuunnittelu: Mikko Hakulinen

Rooleissa

näyttelijän kuva
Peter-Sebastian Lehtonen
näyttelijän kuva
Lassi Jämsä
näyttelijän kuva
Marko Honkanen
näyttelijän kuva
Pekka Hänninen
näyttelijän kuva
Miia Lindström
näyttelijän kuva
Maria Pere
näyttelijän kuva
Anna Rosaliina Kauno

Liput suoraan teatterilta

SOITA: 02 6344 840
teatterin.lipunmyynti@pori.fi