Näytelmän kuva ESITYSAJAT JA LIPUT

EVITA

Maailmankuulu musikaali jatkaa ohjelmistossa 20. toukokuuta 2023 saakka!

Andrew Lloyd Webberin säveltämä ja Tim Ricen kirjoittama suurmusikaali EVITA on tositapahtumiin pohjautuva menestystarina Eva ”Evita” Perónista, Argentiinan historian vaikutusvaltaisimmasta naisikonista ja henkisestä johtajasta.

Visuaalisesti häikäisevä musikaali seuraa nuoren ja karismaattisen Eva Duarten tapahtumarikasta matkaa köyhästä lapsuudesta kohti Buenos Airesin parrasvaloja. Kunnianhimoinen Eva matkustaa unelmiensa kaupunkiin, jossa 25 –vuotiaana kohtaa Argentiinan tulevan presidentin Juan Perónin. Avioliiton myötä Eva Perónista kasvaa koko kansan rakastama Evita, köyhien auttaja, jota yläluokan eliitti paheksuu, mutta työväenluokka jumaloi. Pyhimykseksi jo elinaikanaan nimetty María Eva Duarte de Perón kuolee nuorena, mutta legenda Evitasta ja hänen tunteen palostaan jää elämään ikuisesti!

Lontoon West Endillä vuonna 1978 kantaesitetty klassikko sisältää lukuisia rakastettuja sävelmiä, joista tunnetuin on Evitan tulkitsema Kyyneleet pois, Argentiina (org. Don’t Cry For Me Argentina).

Evitan roolissa vuorottelevat Porin Teatterin näyttelijät Maria Pere ja Heidi Rantakeisu. Juan Peronin roolin tekee vierailija Juha Hostikka, understudynaan vierailija Ari-Matti Hedman. Chen roolissa nähdään vierailija Marko Maunuksela. Chen understudy on Tuukka Raitala (vier.). Musikaalin koreografina vierailee Osku Heiskanen (vier.)

Orkesteri:
Pekka Siistonen (vier.) – kapellimestari
Tommi Kolunen (vier.)- trumpetti
Petri Rahikkala (vier.)  – kosketinsoittimet
Miika Perkiö (vier.) – rummut
Jani Jokinen (vier.) – pasuuna
Mika Lahnajoki (vier.) – kitara
Teemu Broman (vier.) – basso (15.4.2023 alkaen)

—————————————————————————————————-

Roolivuorottelut näytöksittäin:

PE 19.5. klo 19 (Evita Maria Pere | Che Tuukka Raitala)
LA 20.5. klo 13 (Evita Heidi Rantakeisu | Che Marko Maunuksela) | Juan Perón Ari-Matti Hedman
LA 20.5. klo 18 (Evita Maria Pere | Che Marko Maunuksela) | Magaldi Peter-Sebastian Lehtonen

– Esitykset päättyvät – 

”Porin teatterissa nähdään perinteinen, loistelias toteutus 1978 Lontoon West Endillä kantaesityksensä saaneesta klassikosta. " Länsi-Suomi 13.9.2022
Säveltäjä: Andrew Lloyd Webber Laulujen sanoitus: Tim Rice Suomennos: Mikko Koivusalo Ohjaus: Christian Lindroos Kapellimestari: Pekka Siistonen (vier.) Koreografia: Osku Heiskanen (vier.) Lavastussuunnittelu: Teemu Loikas Pukusuunnittelu: Taru Liipola Valo- ja videosuunnittelu: Ville Virtanen (vier.) Äänisuunnittelu: Jukka Kouhia Kuorolaulujen harjoituttaja: Sofia Finnilä (vier.) Musiikin tuotanto: Stone Factory Oy / Pekka Siistonen
Ensi-ilta: 9.9.2022 Esityspaikka: Päänäyttämö Esityksen kesto: 2h 25min (sis. väliaika) Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner
Liput: 45€ peruslippu | 40€ eläkeläinen
35€ opiskelijat & työttömät

S-ETUKORTILLA MERKITYISTÄ NÄYTÖKSISTÄ 3 EURON ETU/LIPPU

Etu myös eläkeläisten, lasten, opiskelijoiden sekä työttömien lipuista. Etu 2 lippua / kortti. Etu koskee ainoastaan Porin Teatterin lippumyymälästä ostettuja lippuja. Lipun osto ei kerrytä Bonusta. Etu ei koske ryhmävarauksia, laskutusmyyntiä tai verkkokauppaa.

Rooleissa

näyttelijän kuva
Maria Pere Eva Perón (vuorottelee Heidi Rantakeisun kanssa), Ensemble
näyttelijän kuva
Heidi Rantakeisu Eva Perón (vuorottelee Maria Peren kanssa), Ensemble
näyttelijän kuva
Juha Hostikka (vier.) Juan Perón
näyttelijän kuva
Juan Perón (understudy), Ensemble
näyttelijän kuva
Che
näyttelijän kuva
Che (understudy), Ensemble
näyttelijän kuva
Magaldi, Ensemble
näyttelijän kuva
Peter-Sebastian Lehtonen Magaldi (understudy), Ensemble
näyttelijän kuva
Heidi Simelius (vier.) Rakastajatar, Ensemble
näyttelijän kuva
Rakastajatar (understudy), Ensemble
näyttelijän kuva
Kia Laitakari (vier.) Ensemble, laulukapteeni
näyttelijän kuva
Helinä Kareinen (vier.) Ensemble, tanssikapteeni
näyttelijän kuva
Vendela Nylund (vier.) Ensemble
näyttelijän kuva
Mirva Tolppanen Ensemble
näyttelijän kuva
Marko Honkanen Ensemble
näyttelijän kuva
Pekka Hänninen Ensemble
näyttelijän kuva
Oskari Penttilä Ensemble
näyttelijän kuva
Janne Turkki Ensemble

Katsojakommentteja

”Musikaalifaneja hellitään Porissa. Porin teatterin Evita on taidokas kokonaisuus. Vahvaääniset miehet loistavat rooleissaan. Marko Maunuksela teki Chen pari vuotta sitten Seinäjoen kaupunginteatterin Evitassa ja jatkaa Porissa tarinankertojan roolia varmoin elkein suvereenisti laulaen. Aiemmin tänä vuonna Tango-kisassa menestynyt Lauri Ketonen nähdään tangolaulaja Magaldina, jonka soolo Tuhattähtinen yö on upeaa kuunneltavaa. Ensi-illassa Eva Perónina nähtiin Heidi Rantakeisu, jonka Evita heräsi eloon punaisessa mekossa, kun näytelmää oli kulunut neljännes. Kyyneleet pois Argentiina oli samalla kuulas, mutta väkevä ja Rantakeisu onnistui useissa sooloissaan tavoittamaan ristiriitaisuuden hyvää tekevän, mutta valtaa rakastavan naisen mielenmaisemassa. Ensemble tekee ensiluokkaista työtä, ja työryhmän korkeat naisäänet yltävät melkoisiin laulusuorituksiin. Visuaalinen suunnittelu oli kauttaaltaan toteutettu tyylikkään minimalistisesti ensemblen puvustusta myöten: lavakuvassa keskitytään kaikkein olennaisimpaan ja turhat rönsyt on karsittu pois – ja lopputulos on kerrassaan toimiva. Lavasteet flirttailivat valojen kanssa viehkeällä tavalla läpi esityksen.

Oikeastaan Webberin sävellystyö on sangen mykistyttävä ja musikaalin supertähti on bändi, joka työskentelee orkesterimontussa vakaalla ammattitaidolla kapellimestari Pekka Siistosen johdolla kitarassa Mika Lahnajoki, bassossa Jouni Hokkanen, koskettimissa Petri Rahikkala, rummuissa Miika Perkiö, trumpetissa Tommi Kolunen ja pasuunassa Jani Jokinen. Evitan musiikki on myös soittajille taidonnäyte, sillä sekä tahtilaji että tempo vaihtelevat useasti saman kappaleen sisällä.”
Satakunnan Kansa 11.9.2022

”Porin teatterissa nähdään perinteinen, loistelias toteutus 1978 Lontoon West Endillä kantaesityksensä saaneesta klassikosta. Esityksen ammattitaitoisella orkesterilla on taito hyppysissään. Evitan roolissa perjantain ensi-illassa oli Heidi Rantakeisu, joka vuorottelee isossa roolissa talon toisen näyttelijän Maria Peren kanssa. Rantakeisu kasvaa haastavaan rooliin musikaalin edetessä, olemukseen tulee voimaa, kun Eva Duerte jää menneisyyteen ja minuus vaihtuu oman arvonsa tuntevaksi Evita Peróniksi. Väliajan jälkeen kuultu ikoninen Kyyneleet pois, Argentiina soi jo ylväästi. Cheta esittää roolin pari vuotta sitten Seinäjoella tehnyt varmaotteinen ex-tangokuningas Marko Maunuksela. Roolihenkilöiden rinnalle on koottu upeaääninen ja tanssitaitoinen ensemble. Laulajista erottuu soolossaan Heidi Simelius, jonka esittämä Perónin rakastajattaren Taas kamat kasaan -kappale soi vahvasti. Musiikkinumerot ovat äänellistä ja visuaalista tykitystä. Niistä jää erityisesti mieleen Seteleitä sataa, jossa kaikki on kohdallaan: niin laulu kuin koreografi Osku Heiskasen liikkuvat askelkuviot.
Länsi-Suomi 13.9.2022

”Porin Teatterin Evita-musikaali suorastaan vyöryy tajuntaan jykevällä voimalla ja intensiteetillä. Tarinan draamallisuutta jykevöittää se, että musikaalien kultasormi Andrew Lloyd Webber on läpisäveltänyt teoksen eli myös vuorosanat lauletaan. Vaikeusastetta lisää vielä se, että laulaessa pitää myös esimerkiksi tanssia. Eipä hätää, sillä koko joukko toimii kuin huippuunsa viritetty kone, jonka jokainen yksilö täyttää paikkansa suvereenisti. Kellon tarkkaa iskutusta. Osku Heiskasen suunnittelevat koreografiat luontuvat hienosti. Orkesterimontussa kuusihenkinen bändi taituroi kapellimestari Pekka Siistosen johdolla. Teemu Loikaksen lavastus ja Taru Liipolan puvustus ovat lukuja sinänsä. Rautarakenteet, tai ainakin siltä näyttävät, muuntuvat näppärästi eri tilanteisiin ja antavat Ville Virtasen valo- ja videoajoille toimivat puitteet. Puvustus henkii aikaansa.”
Satakunnan Viikko 14.9.2022

”Hei kaikille, ja Superkiitos ja – kumarrus Evitasta 14.1. Upea kokonaisuus. Extramaininta valaistuksen ja lavastuksen yhteissynkasta. Loistava ja nautinnollinen kokonaisuus kerrassaan. Mieltä kohentava elämys harmaana päivänä. Voimaa ja kaikkea hyvää tulevaan kaikille.”
Katsojapalaute 14.1.2023

”Evita oli mahtava kokemus! Erityiskiitos upeaääniselle ja karismaattiselle Marko Manukselalle! Heidi Rantakeisu toi hienosti esiin Evitan ristiriitaisuuden. Lavastajat ja meikkaajat/lkampaajat olivat taas panneet parastaan! Loistavaa!”
Katsojapalaute 4.3.2023

Ensi-ilta: 9.9.2022 Esityksen kesto: 2h 25min (sis. väliaika) Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner
Liput: 45€ peruslippu | 40€ eläkeläinen
35€ opiskelijat & työttömät
Esityspaikka: Päänäyttämö Hallituskatu 14
28100 Pori
Katso kartta ja ajo-ohjeet
Pyörätuolipaikat ja S-etualennus vain suoraan Porin Teatterilta puh. 02 6344 840 Induktiosilmukka saatavilla -logo Päänäyttämön kaikilla riveillä on käytössä kuulolaitetta käyttäville tarkoitettu silmukkavahvistin. Induktiosilmukan kuuluvuus voi hieman vaihdella käyttäjän laitteen ja sijainnin mukaan.
Säveltäjä: Andrew Lloyd Webber Laulujen sanoitus: Tim Rice Suomennos: Mikko Koivusalo Ohjaus: Christian Lindroos Kapellimestari: Pekka Siistonen (vier.) Koreografia: Osku Heiskanen (vier.) Lavastussuunnittelu: Teemu Loikas Pukusuunnittelu: Taru Liipola Valo- ja videosuunnittelu: Ville Virtanen (vier.) Äänisuunnittelu: Jukka Kouhia Kuorolaulujen harjoituttaja: Sofia Finnilä (vier.) Musiikin tuotanto: Stone Factory Oy / Pekka Siistonen

Rooleissa

näyttelijän kuva
Maria Pere Eva Perón (vuorottelee Heidi Rantakeisun kanssa), Ensemble
näyttelijän kuva
Heidi Rantakeisu Eva Perón (vuorottelee Maria Peren kanssa), Ensemble
näyttelijän kuva
Juha Hostikka (vier.) Juan Perón
näyttelijän kuva
Juan Perón (understudy), Ensemble
näyttelijän kuva
Che
näyttelijän kuva
Che (understudy), Ensemble
näyttelijän kuva
Magaldi, Ensemble
näyttelijän kuva
Peter-Sebastian Lehtonen Magaldi (understudy), Ensemble
näyttelijän kuva
Heidi Simelius (vier.) Rakastajatar, Ensemble
näyttelijän kuva
Rakastajatar (understudy), Ensemble
näyttelijän kuva
Kia Laitakari (vier.) Ensemble, laulukapteeni
näyttelijän kuva
Helinä Kareinen (vier.) Ensemble, tanssikapteeni
näyttelijän kuva
Vendela Nylund (vier.) Ensemble
näyttelijän kuva
Mirva Tolppanen Ensemble
näyttelijän kuva
Marko Honkanen Ensemble
näyttelijän kuva
Pekka Hänninen Ensemble
näyttelijän kuva
Oskari Penttilä Ensemble
näyttelijän kuva
Janne Turkki Ensemble

Liput suoraan teatterilta

SOITA: 02 6344 840
teatterin.lipunmyynti@pori.fi