Palkkamurhaajan painajainen on huippuunsa viritetty luodinkestävä komedia kahdesta miehestä, jotka majoittuvat vierekkäisiin hotellihuoneisiin. Toinen on ammattitappaja ja toinen itsetuhoinen, vaimonsa hylkäämä ressukka. Kansainvälisen tason huipputehokas palkkamurhaaja asettuu hotellihuoneeseen tehtävänään hoidella vastapäisestä oikeustalosta poistuva hankala todistaja.
Viereiseen huoneeseen majoittuu itsemurhaa hautova maalaiskylän paikallislehden valokuvaaja, joka on juuri saanut tietää vaimonsa lähteneen psykiatrinsa matkaan. Siksi onkin täysin luonnollista, että juuri palkkatappaja joutuu huolehtimaan naapurihuoneen itsetuhoisesta, keski-iän kriisissään piehtaroivasta miespolosta, ennen kuin pääsee hoitamaan omaa tehtäväänsä. Uuden parhaan ystävänsä mukana murha-ammattilainen saa harmikseen kirjavan valikoiman muita innokkaita asiaan sekaantujia – hotellin henkilökuntaa, lääkäriä, ex-vaimoa ja poliisia…
Uudet tulijat kiihdyttävät mielipuolisia tilanteita kohti tämän kaoottisen ja äärimmäisen viihdyttävän komedian loppuhuipennuksia!
Kuvaaja: Janne Alhonpää
Palkkamurhaajan painajainen -komedian ohjaaja Mika Nuojua on Suomen Teatterikorkeakoulusta 90-luvun alussa valmistunut teatteritaiteen maisteri. Hän on vieraillut näyttelijänä useissa teattereissa (HKT, TTT, Tampereen Teatteri, Espoon Teatteri, Lahden KT, Turun KT, Linnateatteri, Jyväskylän KT, Mikkelin Teatteri, Oulun Teatteri, Teatteri Rio, Kokkolan kaupunginteatteri, Ryhmäteatteri). Kiertue-esityksillä hän on kiertänyt lähes kaikissa Suomen teattereissa. Ohjaustöitä Nuojua on tehnyt lähes kolmekymmentä mm. Kuopion KT (Sukuvika, Puhtaana käteen), Kouvolan Teatterissa (Herrasmieshuijarit, Tämä on ryöstö, Näytelmä joka menee pieleen), Mikkelin Teatterissa (Myöhästynyt hääyö, Ulvova mylläri, Mielensäpahoittaja, Mies joka ei osannut sanoa ei, Vaimoke), Kokkolan Teatterissa (Koukussa, Saranat ja sardiinit, yksiöön en äitee ota), Keski-uudenmaan Teatterissa (Voi veljet, Mummun saappaassa soi Fox), Teatteri Riossa (Avioliitto on ikuista), Tampereen Komediateatterissa ( Kolmen kimppa), Linnateatterissa (Lomasolmu). Nuojua on tehnyt myös tv-, elokuva-, radio- ja dubbaustöitä. Mikalla on ohjelmistossa monia monologiesityksiä ja satunnaisesti hän vierailee myös laulusolistina rytmiorkesterissa.
Kansainvälisen tason huipputehokas palkkamurhaaja asettuu hotellihuoneeseen tehtävänään hoidella vastapäisestä oikeustalosta poistuva hankala todistaja. Keskittymistä häiritsee naapurihuoneen miespolo Frank, joka sydänsuruissaan kaipaisi juttukaveria.... Myös muitakin innokkaita asiaan sekaantujia tuntuu Johnin huone kiinnostavan - päivästä on selvästi tulossa oikea palkkamurhaajan painajainen!
S-ETUKORTILLA MERKITYISTÄ NÄYTÖKSISTÄ 3 EURON ETU/LIPPU
Etu myös eläkeläisten, lasten, opiskelijoiden sekä työttömien lipuista. Etu 2 lippua / kortti. Etu koskee ainoastaan Porin Teatterin lippumyymälästä ostettuja lippuja. Lipun osto ei kerrytä Bonusta. Etu ei koske ryhmävarauksia, laskutusmyyntiä tai verkkokauppaa.
TULEVAT S-ETUNÄYTÖKSET:
TO 30.1. KLO 13 PE 14.2. KLO 19 PE 7.3. KLO 13 TO 10.4. KLO 19
Rooleissa
Peter-Sebastian LehtonenFrank Dyson
Janne TurkkiJohn Smith
Marko HonkanenTohtori Wolf
Miia Lindström (vier.)Laura
Oskari PenttiläHuonepalvelija
Lassi JämsäNuori poliisi
TI 21.1.2025
EU Date: 1737417600 Weekday Index: 1 Formatted Date: 21.1.2025
EU Date: 1747353600 Weekday Index: 4 Formatted Date: 16.5.2025
klo 13:00
osta liputEnsi-ilta: 22.1.2025Esityksen kesto:n. 1h 45min (sis. 25min väliajan)Liput: 34€ peruslippu | 31€ eläkeläinen 29€ opiskelijat & työttömätEsityspaikka: Pieni näyttämöHallituskatu 14 28100 Pori Katso kartta ja ajo-ohjeetPyörätuolipaikat ja S-etualennus vain suoraan Porin Teatterilta puh. 02 6344 840Pienen näyttämön kaikilla riveillä on käytössä kuulolaitetta käyttäville tarkoitettu silmukkavahvistinKäsikirjoitus (orig. L’emmerdeur):Francis VeberSuomennos:Reita LounatvuoriOhjaus:Mika Nuojua (vier.)Lavastussuunnittelu:Teemu LoikasPukusuunnittelu:Tiina ValkamaKampaus- ja maskeeraussuunnittelu:Eija Juhola-Al-Juboori