Kevätohjelmisto 2017 on julkistettu ja lipunmyynti avattu

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi Porin Teatterin kaikki ensi-illat vuonna 2017 ovat kotimaista tuotantoa. Näyttämöllä nähdään sekä tuttuja klassikoita että kantaesityksensä saavia uusia suomalaisia teoksia.

Lipunmyynti kaikkiin kevätkauden 2017 esityksiin on nyt avattu!

Juhlavuoden käynnistää Minna Canthin novelliin pohjautuva KAUPPA-LOPO, joka astuu Pienelle näyttämölle tammikuun 5. päivänä. Tiina Markkasen ohjaaman ja dramatisoiman sekä Jaakko Niemelän visualisoiman näytelmän päähenkilö Lopo on saanut lisänimensä kyvyistään kaupustelijana. Canthin vuonna 1889 kirjoittama novelli seuraa Lopon värikkäitä vaiheita, joihin tämä levoton kulkijasielu ajautuu. Näytelmän nimiroolin tulkitsee Hannele Lanu.

Toinen ensi-ilta on jopa koko Suomen mittakaavassa mitattuna varsinainen teatteritapaus. Suurproduktio TUNTEMATON SOTILAS juhlistaa itsenäistä Suomea Väinö Linnan teoksen hengessä. Näytelmä saa ensi-iltansa 28. tammikuuta Porin entisen Oluttehtaan varastohallissa. Tilaan rakentuu 512 -paikkainen katsomo, ravintola ja näyttämö vakuuttavine valo-, audio- ja lavasteratkaisuineen.

Kevään kolmas ja samalla viimeinen ensi-ilta koittaa 25. helmikuuta kun Pienen näyttämön valtaavat KATALONIAN ILOISET ROUVAT. Kotimainen komedia kertoo neljästä naisesta, jotka käyvät lempeää kamppailua ikääntymistä vastaan, harrastavat maalaustaidetta ja joutuvat usein venyttämään euroa. Kuinka sopuisan nelikon pelisääntöjen, säästöjen ja perhesuhteiden käy, kun katalonialaisesta keramiikkakylästä löytyy täydellinen talo - juuri se toiveiden koti, jossa he voisivat viettää yksilöllisen ja yhteisöllisen vanhuuden? Espanjahenkisiin tunnelmiin sukeltavan kantaesityksen ohjaa Milko Lehto ja lavastaa Mimmi Resman. Käsikirjoituksesta vastaa Helena Anttonen.

Kevätkaudella ohjelmistossa jatkavat kotimainen komedia Avioliittosimulaattori, perheen pienimmille suunnattu Herra Hakkarainen seikkailee, musta komedia Kaaos sekä musiikkiesitys Carola - Sydämeen jäi soimaan.

Syysohjelmisto 2017 julkistetaan maaliskuun aikana.